Onni Palaste (vuoteen 1945 Onni Bovellán, 27. joulukuuta 1917 Kiuruvesi – 1. heinäkuuta 2009 Helsinki) oli tuottelias suomalainen sotakirjailija, ja genressään yksi maan tunnetuimmista.[1] Palasteella on laaja lukijakunta. Hänen tuotantoonsa kuuluu 19 teosta.
Palaste oli koulutukselta liikuntaneuvoja. Hän kilpaili Suomen-mestaruustasolla uinnissa, hiihdossa ja yhdistetyssä ja osallistui Lahden maailmanmestaruushiihtoihin yhdistetyssä 1938. Hän oli Vuokatin urheiluopiston ensimmäinen johtaja vuosina 1946–1954, jolloin hän asui Sotkamossa. Sen jälkeen hän toimi urheiluliikkeen johtajana Kajaanissa. Suomen sotaveteraaniliiton palveluksessa hän oli 1954–1960. Vuonna 1981 hän muutti kirjailijantyönsä vuoksi kotiseudultaan Kainuusta Helsinkiin voidakseen hyödyntää paremmin arkistoja.[2][3]
Merkittävin Palasteen ammatillisista tehtävistä oli kirjailijanura. Hän aloitti kirjoittamisen jo rintamalla, mutta menestysteokseksi noussut esikoisteos Rukajärven sissit ilmestyi vasta 1967. Teoksia on luonnehdittu dokumenttiromaaneiksi tai fiktiivisiksi dokumenteiksi. Pääteoksena pidetään talvisodan kokonaiskuvaa hahmottelevaa Suomussalmen sankarit (1979) Talvisodan kaukopartiokokemuksista syntyi teos Suomussalmen sankarit 1979. Hänen aloitteestaan ryhdyttiin keräämään 14. divisioonan miesten sotamuistelmia, joita myös Palaste hyödynsi kirjailijantyössään teoksissa Raappanan miehet (1996) ja Korpisodan sankarit (1998). Omien sotakokemusten rinnalla Palaste laajensi kirjailijankuvaansa historialliseen romaaniin isonvihan aikoja kuvaavissa Simo Hurtta -aiheisissa romaaneissaan. Omiin kokemuksiin pohjautuva kerronta toi Palasteen teoksiin aitoutta, joka oli merkittävä valtti hänen kirjoissaan. Palaste oli myös taidemaalari.[2][4][5]
muokkaa Teoksia
- Rukajärven sissit, 1967
- Minä, desantti, 1970
- Sissi rajan takaa, 1972
- Siviilisissit Stalinin kanavalla. WSOY, 1973. ISBN 951-0-05938-2.
- Suomussalmen sankarit, 1979
- Talvisodan ääniä, 1980
- Irina ja Mannerheim, 1981
- Aina Hangosta Petsamoon, 1984
- Sissiretki surman suuhun, 1985
- Isät katsovat poikiaan, 1985
- Toki kallehin on vapaus, 1986
- Lapin sissi, 1988
- Viimeiseen sissiin, 1992
- Raappanan miehet, 1996
- Korpisodan sankarit, 1998
- Kaukopartio, 2003
- Simo Hurtta -sarja
- Simo Hurtta, 1978
- Simo Hurtta ja Anna, 1982
- Simo Hurtta ja isoviha, 1983
muokkaa Lähteet
- ↑ Kaseva, Tuomas: Sotakirjailija Onni Palaste kuollut HS.fi. 15.7.2009. Viitattu 10.12.2009.
- ↑ 2,0 2,1 Lauri Tervonen: Omat kokemukset takasivat sotaromaanien aitouden. Helsingin Sanomat, 16.7.2009, s. B5.
- ↑ Kainuulaisia nykykirjailijoita Kajaanin kaupunginkirjasto. Viitattu 16.7.2009.
- ↑ Sotakirjailija Onni Palaste on kuollut 15.7.2009. Yle.fi. Viitattu 16.7.2009.
- ↑ Onni Palaste Compuline.fi. Viitattu 16.7.2009.
