Pina Bausch (oik. Philippine Bausch, 27. heinäkuuta 1940 – 30. kesäkuuta 2009) oli saksalainen koreografi, merkittävä modernin tanssin ja tanssiteatterin kehittäjä. Lähellä vasemmistolaista opiskelijaliikettä ollut tanssija-koreografi Bausch yhdisti teoksissaan saksalaista vapaan tanssin perinnettä, kokeilevaa teatteria ja amerikkalaista modernia tanssia. Pina Bausch käytti teoksissaan poikkitaiteellisesti tanssia, teatteria, elokuvaa, musiikkia, performanssia ja kuvataidetta. Eri taiteenalojen ainesten käyttö saa Bauschin teokset muistuttamaan wagnerilaista kokonaistaideteosta, jossa eri taiteenalojen keinot sulautuvat yhteen.[1]
Bausch opiskeli tanssia ensin Essenissä ja vuosina 1960–1962 maailmankuulussa Juilliardin koulussa New Yorkissa. New Yorkin aikanaan hän esiintyi Metropolitan-oopperan balettiryhmässä ja New American Ballet -ryhmässä. Saksaan palattuaan hän pääsi Kurt Joossin vastaperustamaan Folkwang-Tanztheater -ryhmään soolotanssijaksi. Siellä hän myös loi ensimmäiset omat koreografiansa. Vuonna 1972 Bausch siirtyi Wuppertalin oopperan baletin taiteelliseksi johtajaksi. Oopperan balettiryhmä muutti myöhemmin nimekseen ”Tanztheater Pina Bausch”.[2][3]
Bausch esiintyi myös tunnettujen ohjaajien elokuvissa kuten Pedro Almodóvarin Puhu hänelle (2002) ja Federico Fellinin Fellinin Laiva (1983).[4]
Pina Bausch esiintyi tanssiteatterinsa kanssa Suomessa vuonna 2005.[4]
Bauschille myönnettiin Frankfurtin kaupungin vuoden 2008 Goethe-palkinto.[5]
muokkaa Lähteet
- ↑ Serkamo, Pia: Matka serkamolaiseen teatteriin (pdf) 27.4.2006. Viitattu 30.6.2009.
- ↑ Biography of Pina Bausch Tanztheater Wuppertal. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
- ↑ Tashiro, Mimi: Life and Works 1999. Standord University. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
- ↑ 4,0 4,1 Tanssin uranuurtaja Pina Bausch on kuollut Yle.fi. Viitattu 1.7.2009.
- ↑ Pina Bausch erhält Goethe-Preis 20.2.2008. Spiegel. Viitattu 30.6.2009. (saksaksi)
