Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (engl. Teenage Mutant Ninja Turtles, usein myös vain nimellä Turtles) on alun perin Mirage Studiosin luoma sarjakuvaryhmä, joka aloitti vuonna 1984 parodioimalla Marvel-sarjakuvia Ryhmä-X ja Daredevil, jotka olivat silloin kaksi suosituinta sarjakuvalehteä.lähde? Kuten monessa muussakin parodiassa (esimerkiksi Lucky Luke), parodiointi jäi pois kaupallisen menestyksen vuosina.lähde?
Sisällysluettelo |
muokkaa Luominen
Sarjakuvan hahmot ovat neljä mutantoitunutta kilpikonnaa, jotka ovat koulutettuja ninjutsun taidossa. Alkuperäinen Eastmanin ja Lairdin sarjakuva oli tietyllä kunnioituksella Marvel-sarjakuvia parodioiva teos, mutta myöhemmin Mark Freedmanin myötä mutanttikilpikonnien kaupallinen potentiaali ymmärrettiin, kun hän onnistui tekemään Playmate Toys leluyhtiön kanssa sopimuksen lelujen tuottamisesta.[1] Yhtiö kuitenkin suostui vain mikäli Turtleseista tehtäisiin animaatiosarja. Freedman otti yhteyttä muutamiin animaattoreihin ja sai Fred Wolfin tuottamaan aluksi 5-osaisen minisarjan. Vuotta myöhemmin Freedman suostutteli Archie Comicsin tekemään varta vasten lapsille suunnattu sarjakuva[1] (sekä alkuperäinen että lapsille suunnattu sarjakuva on saatavilla suomeksi, ensin mainittu sarjakuvakirjana ja jälkimmäinen kuukausittain ilmestyneiden lehtien muodossa). Lapsille suunnattuun versioon lisättiin useita koomisia elementtejä, kuten kilpikonnaveljesten mieltymys pizzaan. Varsinkin alkuperäisessä sarjakuvassa on paljon viittauksia Marvelin Daredevil-hahmoon (esimerkiksi Daredevilin käsiklaani on vaihdettu jalkaklaaniksi, ja myös mutanttien synty putkesta valuneen aineen seurauksena muistuttaa selvästi Daredevilin syntytarinaa).
Sarjan hahmojen nimet tulevat italialaisesta renessanssitaiteesta, ja kilpikonnien nimet ovat Leonardo, Donatello, Michelangelo ja Raphael (lapsille suunnatussa versiossa Rafaello). Kilpikonnien sensei on Tikku (Splinter, tulee Daredevilin hahmosta "Stick", joka on suomennettu "kepiksi." Splinter on joissain yhteyksissä suomennettu myös "Säröksi."). Kilpikonnien vihollisen Silppurin apureiden, Rocksteady ja Bebop, nimet tulevat musiikin tyylisuunnista.
muokkaa Päähenkilöt
- Leonardo on kilpikonnien johtaja ja hän on myös veljeksistä kaikkein taitavin. Hän ei kuitenkaan ole yhtä vahva tai tappelunhaluinen kuin veljensä Raphael, mutta kykenee silti olemaan aggressiivinen luonteeltaan. Leonardo on kilpikonnista ahkerin harjoittelemaan. Leonardon aseet ovat katanamiekat. Hänen huivinsa on väriltään sininen. Leonardo on 15 vuotta vanha. Hän on 157 cm pitkä ja painaa 82 kg.
- Raphael joskus myös suomennettu muoto "Rafaello" on kilpikonnista vahvin ja aggressiivisin. Hän on Leonardolle kateellinen, koska Tikku pitää tätä suosikkinaan. Raphael pitää tappelemisesta. Raphaelin aseet ovat sai-miekat. Hänen huivinsa on väriltään punainen.
- Michelangelo on vitsien mestari ja rakastaa eniten pizzaa ja sarjakuvia. Michelangelon aseet ovat nunchakut. Hänen huivinsa on väriltään oranssi.
- Donatello on ryhmän aivot, joka tietää tietokoneista melkein kaiken. Hän on taitava tekemään erilaisia ajoneuvoja, joita kilpikonnat käyttävät. Donatellon ase on bō-sauva. Hänen huivinsa on väriltään violetti.
- Tikku on rotta, joka löysi kilpikonnat viemäristä, kun nämä olivat saaneet mutanttigeenejä päälleen. Myös Tikusta tuli geenien vaikutuksesta mutantti. Hän on ninjutsun mestari ja opetti kilpikonnille taistelutaitoja. Tikun nimestä on muitakin versioita, kuten esimerkiksi Särö.
- April O'Neil on kilpikonnien ensimmäinen tapaama ihmisliittolainen ja ystävä. Hän työskenteli tietokoneohjelmoijana Baxter Stockmanille, mutta joutui pakenemaan saatuaan selville pomonsa varastavan rahaa pankeista uuden keksinnön avulla. Tapahtuman johdosta April tapasi Turtlesit viemärissä.
- Casey Jones on kilpikonnien ystävä ja hänellä on samanlainen luonne kuin Rafaellolla. Hän onkin Rafaellon parhaimpia kavereita. Hän käyttää jääkiekkomaskia ja aseinaan hänellä on pesäpallomaila, jääkiekkomaila ja golfmaila.
muokkaa Viholliset
Turtleseilla on historiansa aikana esiintynyt useita hetkellisiä vastustajia, joista harva on esiintynyt useammissa sarjakuvissa.
Turtlesien kuuluisimpia ja vaarallisimpina pidettyjä vihollisia ovat:
- Silppuri on Turtlesien vaarallisin vastus, joka tappoi heidän senseinsä Mestari Tikun isännän Hamato Yoshin. Silppuri käyttää muinaisjapanilaista haarniskaa yllään.
- Baxter Stockman on hullu tiedemies, joka käyttää nerouttaan mekaanisten laitteiden luomiseen. Hän muun muassa loi hiirirobotit, joilla Stockman ryösti pankkeja. Sittemmin Turtlesien estettyä hänen aikeensa Stockman palasi takaisin kostamaan epäonnistumisensa.
- Rottakuningas on salaperäinen Turtlesien vastustaja, jolla on kyky hallita rottia telepaattisesti. Hän on useimmiten toiminut vihollisena, mutta on ollut hetkellisesti Turtlesien liittolainen. Rottakuninkaan asu koostuu erilaisista likaisista räteistä ja erityisesti siteistä.
- Karai on Japanin Jalkaklaanin johtaja, joka on toiminut Turtlesien vihollisena sekä hetkellisesti liittolaisena.
muokkaa Idean synty
Pitkän työpäivän päätteeksi Laird ja Eastman viettivät aikaa rentoutuen Lairdin luona katsoen televisiota ja piirrellen. Kaksikko alkoi piirtää huvikseen piirroshahmoja ja iltaa kohden Eastman piirsi kaksijalkaisen kilpikonnan, jolla oli Nunchakut kiinnitettyinä molempiin käsivarsiin. Hän kutsui piirrostaan Ninja Turtlesiksi. Laird puolestaan huomattuaan piirroksen kysyi Eastamilta miksei sen nimi voisi olla teini-ikäinen mutanttininjakilpikonna. Tämän idean myötä kaksikko alkoi työstää ideaansa vihkoihin. He kirjoittivat synnyintarinan, joka parodioi kaksikon suuresti kunnioittman Frank Millerin tekemiä sarjakuvia Daredeviliä ja Roninia.[2]
Yhdesti kilpikonnasta lopulta luotiin yhteensä neljä kilpikonnaa, jotka toimivat ryhmänä. Heillä oli myös isähahmona mutatoitunut Rotta nimeltä Tikku, joka toimi myös ninjutsu senseinä. Laird ja Eastman myös kehittelivät kilpikonnille eri asuja, mutta päätyivät piirtämään kaikille samanlaiset asusteet. Hahmojen nimeämisessä puolestaan he eivät halunneet käyttää japanilaisia nimiä, koska kaksikko oletti niiden olevan liian kummallisia amerikkalaisille lukijoille. Tämän myötä he päättivät käyttää eurooppalaisia nimiä ja koska molemmat olivat opiskelleet taidehistoriaa, he päättivät nimetä hahmot renessanssiaikaisten taiteilijoiden mukaan; Raphael, Donatello, Leonardo ja Michelangelo. Tuolloin he kirjoittivat Michelangelon nimen väärin kirjoitettuaan sen Michaelangelona. Sittemmin uusimmissa painoksissa nimi on korjattu tarkoitukselliseen muotoon eli Michelangeloksi. Tarinan valmistuttua kaksikko alkoi kuvittaa sarjakuvaa ja koska molempien piirrostyylit olivat hyvin samankaltaisia he kykenivät vaihtamaan kuvittajan ja värittäjän rooleja.[2]
Kaksikon saatua sarjakuvansa valmiiksi he päättivät etsiä lehden julkaisijaa, mutta eivät löytäneet ketään, joka olisi ollut halukas ottamaan sarjakuvan tuotannon alle. Lopulta kaksikko päätti julkaista itse sarjakuvansa Eastmanin saadessa veronpalautuksesta 500 dollaria. He lainasivat vielä Eastmanin sedältä 700 dollaria ja käyttivät rahat tehdäkseen 3000 kopiota tekemästään mustavalko sarjakuvasta.[2] Heillä jäi vielä sopiva määrä rahaa mainostamiseen ja ostivat mainospaikan silloisesta suositusta sarjakuvauutislehdestä Comics Buyer's Guide. Tämä myös kannatti sillä kaksikko sai puhelin soittoja useilta sarjakuvien levittäjiltä, jotka olivat valmiita ostamaan kaikki kopiot. Ensimmäinen numero tulostettiin 1. huhtikuuta 1984 ja se saatiin valmiiksi juuri ennen 5. toukokuuta pidettäviin sarjakuva tapahtumaan Portsmouthin, New Hampshiressa, jossa Eastman ja Laird esittelivät tulostimen vuoksi tavallista suuremman sarjakuvan.
Kuukautta myöhemmin kaksikko päätti nimetä Turtlesin sarjakuvia julkaisevan yhtiönsä Mirage Studios. Tuolloin heillä ei kuitenkaan ollut varsinaista studiota, jonka vuoksi he pitivät nimeä Mirage (suomeksi harha) sopivana nimityksenä. Lisäksi Lairdilla oli työkokemusta sanomalehdestä ja teki nelisivuisen niin sanotun mediakortin sarjakuvan päätarinasta ja kuvituksesta, jonka he lähettivät 180:lle televisio- ja radioasemille. Tämä auttoi myös suuresti sarjakuvan mainostamisessa, sillä muun muassa useat paikalliset sanomalehdet kirjoittivat pitkän tarinan Mirage Studiosta ja heidän luomuksestaan Turtleseista. Myös PBS radiokanava teki viiden minuutin ohjelman, jossa kerrottiin kaksijalkaisista kilpikonnista. Todellisen uutislevikkeen onnistui tekemään UPI, jonka tarina levisi koko Yhdysvalloissa useille eri sanomalehdille. Tämän myötä heidän sarjakuvansa sai suurta kiinnostusta ja kaikki 3000 kopiota myytiin hyvin nopeasti. Toinen numero julkaistiin lokakuussa, jonka kaikki 15000 kopiota myytiin myös hyvin nopeasti, sekä maaliskuussa 1985 julkaistun kolmannen numeron 35000 kopiota.
Menestyksen myötä Turtles-sarjakuvat laajenivat myös muihin projekteihin. Palladium Books muun muassa tuotti paperilla pelattavan roolipelin. Dark Horse Miniatures puolestaan tuotti peliin päähahmoista pelinappulat. Samalla sarjakuvien suosion vain kasvaessa lisenssoija agentti Mark Freedman huomasi sen potentiaalin menestyä muissakin projekteissa nähtyään Palladiumin Turtles roolipelin. Hän otti yhteyttä Eastmaniin ja Lairdiin, joille hän vakuutti saavan laajemman suosion. Freedman otti yhteyttä pieneen leluyhtiöön, jotka olisivat valmiita tuottamaan poikien toimintafiguureja, sillä isommat yhtiöt eivät välttämättä ottaisi suurta riskiä. Hän sai solmittua Playmates Toys yhtiön kanssa, joka suotui tuottamaan figuureja mikä konseptista tuotettaisiin televisio-ohjelma. Freedman sai herätettyä Murakami • Wolf • Swenson animaatioyhtiön kiinnostuksen tehdä viiden jakson mittaisen minisarjan televisioon. Sarjan suosion myötä siitä tuotettiin vuodelle 1988 useampia jaksoja ja samalla Freedman sai Archie Comicsin julkaisemaan sarjaan perustuvan värillisen sarjakuvan, joka oli tarkoitettu alkuperäisen sarjakuvan sijasta lapsille.[1] Menestyksen myötä alkuperäisten sarjakuvien myynti kasvoi suuresti ja yhden numeron kopioita myytiin noin 125 000.[2]
muokkaa Animaatiosarjat ja elokuvat
Kilpikonnista on tehty kaksi animaatiosarjaa, joista toinen on 1980-luvun lopulta ja toinen 2000-luvun alusta, vuodelta 2003. Vanhempi perustuu sarjakuvan lapsille suunnattuun versioon, uudempi pysyy hieman uskollisempana alkuperäisen sarjakuvan tyylille. Vanhemmassa Turtlesit saivat ensimmäistä kertaa eriväriset naamiot, kun alkuperäisissä sarjakuvissa kaikilla hahmoilla oli punaiset naamiot.
Isossa-Britanniassa vanhemman sarjan nimi muutettiin muotoon "Teenage Mutant Hero Turtles", koska ohjelmien lapsille soveltuvuutta valvovat auktoriteetit tulivat siihen tulokseen, ettei lapsille tarkoitetun ohjelman nimessä saa käyttää japanilaisiin salamurhaajiin viittaavaa "ninja"-sanaa. Samasta syystä Michelangelon nunchakut hävisivät sarjan kolmannen kauden jälkeen ja tilalle tuli köyden pätkät. Lapsille suunnatua sarjakuvaa julkaisi suomessa Semic. Nykyinen sarjakuva on Egmontin julkaisema.
Niistä on tehty myös kolme näyteltyä elokuvaa ja yksi lyhytkestoinen näytelty tv-sarja. Maaliskuussa 2007 ilmestyi uusi Turtles-tietokoneanimaatioelokuva, jonka pohjalta Ubisoft julkaisi TMNT-konsolipelin kaikille pelikonsoleille sekä PC:lle.
muokkaa Televisiosarjat
- Turtles – mutanttikilpikonnat (1987–1996)
- Ninja Turtles: The Next Mutation (1997–1998)
- Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (2003–2009)
- Teenage Mutant Ninja Turtles (2012) (tulossa)[3]
muokkaa Elokuvat
- Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (1990)
- Teinimutanttininjakilpikonnat 2: Mönjän salaisuus (1991)
- Teinimutanttininjakilpikonnat 3 (1993)
- TMNT (2007)
- Turtles Forever (2009)
- Teenage Mutant Ninja Turtles (2012) (tulossa)
muokkaa Tietokonepelit
Turtleseista tehtiin paljon tietokonepelejä. Alun perin kolikkopelinä ilmestyneitä tappelupelejä ilmestyi kolme kappaletta, ja näitä ehkä vielä tunnetumpi oli alun perin 8-bittiselle Nintendolle vuonna 1989 Konamin julkaisema toimintaseikkailu, joka sai hyvät arvostelut alan lehdissä. Kaikki pelit käännettiin lukuisille eri laitteille. Myöhemmin 1990-luvulla ilmestyi vielä Tournament Fighters -peli, jossa taisteltiin yksi yhtä vastaan.
2000-luvulla Turtles-pelejä on tuotettu lisää uuden televisiosarjan myötä. Lisäksi vuonna 2007 julkaistiin samannimiseen elokuvaan perustuva TMNT-peli. Kaksi vuotta myöhemmin Turtlesien 25-juhlavuoden kunniaksi julkaistaan syksyllä Teenage Mutant Ninja Turtles: Smash-Up.
muokkaa Omistus
Sarjakuvan perustivat Eastman ja Laird, jotka toimivat yhdessä sarjakuvan parissa aina vuoteen 1995. Tämän jälkeen sarjakuva koki taantuman ja kaksikko piti taukoa sarjakuvan tekemisestä. Image Comics tarjoutui jatkamaan Turtlesien sarjakuvan tekemistä vuosina 1996-1999. Tuona aikana Eastman keskittyi enemmän toiseen projektiinsa Heavy Metaliin. 1. kesäkuuta 2000 ilmoitettiin Lairdin ja heidän yhtiönsä Mirage Studiosin ostaneen Eastmanin omistusoikeudet. Hän sai edelleen taloudellisesti saatuja tuloja. Myöhemmin 1. maaliskuuta 2008 Laird osti Eastmanin loput oikeudet. Jo seuraavana vuonna Turtlesien 25. juhlavuotena 21. lokakuuta 2009 Peter Laird ilmoitti myyneensä Viacomin omistuksessa olevalle Nickelodeonille kaikki omistusoikeutensa Turtleseihin.[4]
muokkaa Lähteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 Teenage Mutant Ninja Turtles: Heroes in a Half-Shell. ', , 2009. vsk, nro 1, s. 4-5. Archie Comics. (englanniksi)
- ↑ 2,0 2,1 2,2 2,3 TMNT Origin Story ninjaturtles.com. Viitattu 14.7.2009. (englanniksi)
- ↑ Nickelodeon Acquires Global Rights to Teenage Mutant Ninja Turtles Reuters 21.10.2009 Viitattu 21.10.2009 (englanniksi)
- ↑ The Mirage Group Sells Teenage Mutant Ninja Turtles(TM) to Nickelodeon Viacom 21.10.2009 Viitattu 29.10.2009 (englanniksi)
